YOUR FUN IS OUR BUSINESS™

Visionamme on ollut tuottaa iloa ja hauskoja hetkiä kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa jo vuodesta 1994 lähtien.

Olemme jo yli 25 vuoden ajan sitoutuneet valmistamaan korkealaatuisia ja innovatiivisia tuotteita. Työmme tutkimuksen, muotoilun ja kehityksen vahvistamiseksi on mahdollistanut tuote- ja tuotemerkkivalikoimamme jatkuvan laajentamisen.

Tuotekategorioihimme sisältyy tällä hetkellä noin 1 100 tuotetta yli 110 maassa, ja tuotteemme tuottavat hauskoja hetkiä perheille kaikkialla maailmassa. Tarjoamme kattavan valikoiman maanpinnan yläpuolelle asennettavia uima-altaita ja spa-altaita sekä virkistys- ja vapaa-ajan tuotteita, urheiluvälineitä ja retkeilytuotteita. Kaikki tuotekehityskeskukset ja tehtaat ovat kokonaan yrityksemme omistuksessa, minkä ansiosta voimme myydä huippuluokan tuotteita edulliseen hintaan.

Arviolta noin joka 50:nnellä ihmisellä maailmassa on Bestway-tuote!

TAVOITTEENA PAREMPI TULEVAISUUS

Otamme kestävän kehityksen vakavasti! Me Bestwaylla pidämme luonnonvaroja arvokkaina ja teemme osamme niiden säilyttämiseksi.

PAKKAUS

Asiantuntijatiimimme tekevät jatkuvasti töitä uusien ja innovatiivisten pakkaustekniikoiden kehittämiseksi.

ENERGIATEHOKKUUS

Viimeisten viiden vuoden aikana olemme saaneet huippupisteitä ja tunnustusta energiakäytännöistämme. Viime vuonna saimme yhtenä kymmenestä yrityksestä China Top Performing Supplier on Climate Change -tunnustuksen. Yrityksemme asiantuntijat ja konsultit etsivät aina uusia keinoja säästää energiaa.

AURINKOENERGIA

Hyödynnämme aurinkovoimaa, ja noin 3 prosenttia käyttämästämme energiasta on aurinkoenergiaa. Aiomme laajentaa sen käyttöä tulevaisuudessa.

JÄTTEET

Olemme ylpeitä siitä, ettei toiminnastamme aiheudu LAINKAAN kaatopaikkajätettä: 99,7 prosenttia materiaaleista kierrätetään sisäisesti tai kolmansien osapuolten toimesta ja 0,3 prosenttia poltetaan. Otamme vuosittain talteen keskimäärin 25 000 tonnia tuotannosta syntyvää muovijätettä omissa laitoksissamme muovin kierrättämiseksi.

Vertikaalisesti integroitu

Olemme luoneet yli 25 vuoden kehitystyön tuloksena vertikaalisesti integroidun tavan harjoittaa liiketoimintaa. Meillä on eri puolilla maailmaa paljon tuotekehitys-, markkinointi-, logistiikka- ja tuotantotiloja.

Omistamamme kokonaan viisi tuotantolaitosta Kiinassa ja Vietnamissa. Niiden yhteen laskettu maapinta-ala on 1,5 miljoonaa neliömetriä ja tuotantolaitosten, logistiikkakeskusten, varastotilojen ja testauslaboratorioiden pinta-ala on yhteensä yli miljoona neliömetriä.

Olemme vakuuttuneita siitä, että kokonaan omissa laitoksissamme tapahtuva tuotantoprosessi tukee tuotannon, teknologioiden ja tuotannonhallinnan jatkuvaa kehittämistä. Tämä auttaa parantamaan tuotantotehokkuutta, vähentämään jätteiden määrää ja pienentämään kustannuksia valvomalla samalla tiukasti tuotteiden laatua koko arvoketjussa. Näin voimme lisäksi varmistaa oikea-aikaiset toimitukset, jotka puolestaan takaavat asiakkaiden ja loppukäyttäjien tyytyväisyyden. Saamme uskollisia asiakkaita ja brändimme vahvistuu. Hyvin toimiva palvelininfrastruktuuri täydentää omia tuotantolaitoksiamme. Lisäksi tärkeimmät raaka-aineiden toimittajamme ovat alallaan maailman arvostetuimpia toimijoita.

PERINTÖMME

Tärkeitä vuosilukuja

1994 Location

1994

Bestway Shanghai perustettiin ja ensimmäinen ilmalla täytettävä tuote valmistettiin!
1999 Picture

1999

Bestway Shanghai tehdas otettiin käyttöön
2001 Picture

2001

Bestway Europe perustettiin
2002 Location

2002

Bestway Central & South America perustettiin
2004 Picture

2004

Bestway Jiangsu -tehdas otettiin käyttöön
Bestway Hong Kong perustetiin
2007 Picture

2007

Bestway Nantong -tehdas otettiin käyttöön
2010 Location

2010

Bestway USA perustettiin
2011 Location

2011

Bestway Italy perustettiin Bestway France perustettiin
Bestway Germany perustettiin
2013 Location

2013

Bestway Russia perustettiin
Bestway Australia perustettiin
2017 Picture

2017

Bestway Brazil perustettiin
Bestway Haian -tehdas otettiin käyttöön
2018 Location

2018

Bestway Eastern Europe perustettiin
Bestway Middle East perustettiin
2019 Location

2019

Bestway Vietnam -tehdas otettiin käyttöön
2021 Location

2021

Bestway Skandinavian toimisto avataan
2022 Location

2022

Bestway Belux BV toimisto avataan